Jo Nesbøn yhdeksäs Harry Hole -dekkari nimeltään Aave (2011, suom. 2012) alkaa rotasta ja melkein päättyy rottaan. Kaikki pikkunisäkkäiden välillä on ahdistavaa, rajua ja surullista ajan kanssa kilpaa juoksemista."Posken poikki kulki arpi. Rotan aivot työskentelivät niin kuin aina rottien labyrinttikokeissa; ällistyttävän tehokkaasti ja rationaalisesti. Poski. Suu. Niska, heti takaraivon alapuolella. Sinne päästyään se olisi ruumiin toisella puolella. Rotan elämä oli kovaa ja yksinkertaista. Sen oli tehtävä se mikä sen oli tehtävä."
Edellisen Panssarisydän-romaanin tapahtumista on kulunut joitakin vuosia, ja rujon kiinnostava Harry Hole joutuu palaamaan Hong Kongista takaisin Norjaan Oslon huumekuvioita selvittämään. Entinen poliisi on muuttunut mies: maihinnousukengät ovat vaihtuneet pellavapuvuksi, eikä Jim Beam ole enää niin läheinen ystävä kuin ennen. Norjan-visiitin syynä on entisen naisystävän Rakelin pojan Olegin sotkeutuminen huumemurhaan. Harry haluaa todistaa pojan syyttömäksi, mikä ei ole helppoa, sillä Norjan poliisilaitos on korruptoitunut eikä kukaan uskalla kertoa mitään miehestä, joka on Oslon huumemaailman kuningas.
Aave on hieno kirja monella tasolla. Ensinnäkin nimi on onnistunut: erilaisia aaveita putkahtelee kummittelemaan läpi koko kirjan. Toiseksi yhteiskunnan ongelmat eivät tunnu päälleliimatuilta, vaan saavat aidosti uskomaan, että Pohjoismaissakin on mittavaa huumekauppaa, jolle pitäisi tehdä jotakin. Kolmanneksi jos on ajatellut, että meillä ei ole korruptoituneisuutta, romaani laittaa miettimään asiaa uudelleen. Ja kieli - se on Nesbøllä aina parempaa kuin dekkarigenre antaa odottaa.
Toisaalta Aavetta voisi kritisoida muutamasta seikasta. Suurena The Wire -rikossarjafanina en voi olla huomaamatta liian selkeitä yhtäsuuruusmerkkejä. Kirjan huumekuviot olivat melko samanlaiset kuin mainiossa tv-sarjassakin. Baltimore oli nyt vain siirretty Osloon. Huumemaailmaa tuntemattomana voi tosin olla, että niin ne huumekuviot vain toimivat, universaalisti, eikä paikalla ole väliä. Aaveen lukemisen jälkeen Arsenal ei ole ikinä enää jalkapallojoukkue eikä viulu jousisoitin, vaan jotakin muuta. Romaanin lopetus on huima, eikä siitä sen enempää.
- - - - -
Vielä yksi juttu: Jo Nesbøllä on kivat kotisivut, joilta löytyy esim. Aave-kirjan traileri (hauskaa, että kirjoistakin on nykyään trailerit) ja herra N:n haastatteluja.
Totta virkat.Huumekuvioista; tältä ne varmaan näyttää joka pääkaupungissa Pohjoismaissakin.Poliisin valtataistelukuviot ovat myös ilmeisen todet, samat, kuin naapureissa, samat, mitä vaikkapa Milleniumissa jne. todistellaan.Meillä pilkahtelee välillä julkisuudessa, kun isoja pomoja hyllytetään tekosyin /myöhemmin paljastuvien/perusteella toisten isojen toimesta.Jk.Lopetus ei lienen loppu.Vaikea uskoa...
VastaaPoistahyvää kevättä, t.toinen JN-fani.
No voi että. Pitääkö mun nyt sitten kumminkin jatkaa Nesbo-sarjan lukemista. Tykkään Holesta ja Nesbon tavasta kirjoittaa. Mutta kamalan raakaa ja tuli uniin. Ehkä pitää kesällä laiturinnokassa jatkaa yrittämistä ja lukea ennen unta jotain muuta. Ihan harmittaa, kun oli aikoinaan jätettävä nuo kirjat. Mulle kelpais vaan joku hömppäsarja pelkästä Holen siviilielämästä varmaan sitten... Iltalukemisvinkkejä otetaan vastaan myös, voisit tehdä vaikka kesäkirjasuosituslistan, kiitos!
VastaaPoistaJuu, se siviilielämähän se kiinnostavin juttu on! Voi että jos Nesbö kirjoittaiskin sellaisen seuraavaksi! Loppuosassa oli niin paljon tapahtumia, että olisi riittänyt useampaankin kirjaan. Jiille suosittelen Langalla-sarjaa, tykkäisit monestakin syystä!
VastaaPoistaHei Päkä,
VastaaPoistalaitoin sulle Liebster Blog -tunnustuksen blogiini, käy kurkkaamassa!
Kiitos ja kumarrus, Erja! Täytyypä ruveta tutkailemaan tunnustusta.
VastaaPoista