Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Itkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Itkonen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Paljon, paljon!

Vaikka Päkän juttu on vaiennut tehokkaasti, paljon on kirjoja käsieni läpi virrannut. Syyslomalla, joka oli ainakin kolme viikkoa sitten, luin kolme ja puoli mainiota.

Loman kynnyksellä lopettelin tämän syksyn parhaan romaanin. Se on yli 500-sivuinen Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. 70-lukulainen maailma nähdään lukiolaispojan silmin. Eletään kesää, poika on töissä peltifirmassa ja pohtii, lopettaisiko lukion. Maailma on ristiriitainen, mutta jotenkin niin viaton. Vaikka poika on minua vanhempi, samastuin valtavasti hänen elämäänsä ja nuoruuden epävarmuuteen. Romaanin nimi viittaa tietenkin Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä -romaaniin, eikä se tuntunut lainkaan päälleliimatulta.

Itse lomalla ahmin kolme romaania. Tämä tuntuu ehkä kummalliselta, koska samaan aikaan olin Lontoossa, jossa kyllä riittää nähtävää. Olin kuitenkin matkassa 11-vuotiaan kanssa, emmekä viettäneet aikaamme yökerhoissa, heh, joten illalla jäi aikaa lukemiselle. 

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein on kerrassaan riemastuttava teos. Pihi Eevi voittaa raha-arvonnassa miljoonia, ja tietenkin elämä muljahtaa tutulta ladulta jonnekin tuntemattomaan. Turun kirjamessuilla Härkönen kertoi, että hän rakastaa dialogin kirjoittamista, ja sen kyllä huomaa hänen uutuusromaanistaan.

Toinen Lontoossa luettu kirja oli Juha Itkosen uutuus Ajo. Ja niin kuin minä Itkosta palvon, niin tällä kertaa jäin hieman kylmäksi. Mielelläni toki luin, mutta ehkä vähemmän sivujuonia olisi ollut tällä kertaa paikallaan. Itse luin mieluiten tarinaa Ainosta, joka matkustaa pienen poikansa kanssa Saksaan. Olisin mieluusti viettänyt heidän kanssaan enemmänkin aikaa.

Viimeinen lomalla luettu romaani oli kirjoitettu nuorille. Jos olisin ysiluokkalainen tai lukiolainen, en malttaisi odottaa, että Sally Greenin Puoliksi villi ilmestyy joskus ensi keväänä. Koska nyt kuitenkin olen kypsempi lukija, viihdyin mainiosti  Puoliksi paha -romaanin noitapojan kanssa pari iltaa. Nathan on ulkopuolinen, koska ei ole varmaa, onko hän valkoinen vai musta noita. Miksi nuortenromaani sitten oli niin hyvä aikuisenkin mielestä? Varmaan siksi, että elämässä on tärkeä olla rakkaiden ja luottavaisten ihmisten ympäröimä, olipa sitten noita tai eteläpohjalainen lukutoukka.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Päkän juttu tekee sen taas: bloggaa romaanista, joka on palautettu jo viikko sitten, luonnollisesti ilman muistiinpanoja!

Tämän minä ainakin muistan:

- Juha Itkosen uusin romaani Hetken hohtava valo säikäytti minut alussa, koska tuntui, että romaanissa vain haahuillaan sinne tänne ja kerrotaan kaikista vähänkään tähdellisistä ihmisistä, joita päähenkilöt kohtaavat.
- Mutta ei se niin kuitenkaan mennyt. Onneksi. Hetken hohtava valo on lukukokemuksena hieman samanlainen kuin Jonathan Franzenin Vapaus. Se on hieno sukupolviromaani.
- Päähenkilöitä on kolme. Esko Vuori on kodinkonekauppias, jonka elämän kulmakivet ovat Amerikka, kuulennot ja myyminen. Liisa kasvaa romaanin aikana Eskon vaimosta itselliseksi naiseksi. Esa-poika on ristiriitainen henkilö toimittajastatuksineen ja solmuisine elämineen.
- HS on väärässä siinä, etteikö Itkosen uusimmassa olisi juonta.
- Itkonen on yksi parhaista kertojistamme!