Anne Michaels: Kivenkantajat

Oli aika kummallista lukea kanadalaisen Anne Michaelsin Kivenkantajat (1996, suom. 1998) heti Jään jälkeen. Lundbergin teos mietitytti monta päivää lukemisen jälkeenkin - ja mietityttää tietenkin edelleenkin - joten kynnys tarttua uuteen romaaniin upean lukukokemuksen jälkeen oli korkea. 

Niin vai kävi, että laajasti globaalia suosiota nauttiva Michaels hävisi kotoiselle Lundbergillemme. Siinä missä Jäässä pääsi ihmisten iholle ja katselemaan joskus liiankin läheltä tapahtumia Kivenkantajissa harpottiin eteenpäin hurjaa vauhtia. Rankat juutalaisvainot jotenkin välttämään onnistunut päähenkilö Jakob tietenkin koskettaa, mutta ei niin paljoa kuin Jään ihmiskohtalot. Athos-niminen arkeologi ottaa pojan hoiviinsa, ja he muuttavat Zakinthokselle, pienelle Kreikan saarelle, joka näyttäytyy ihan erilaisena kuin eräänä kesänä, jolloin olin siellä putkiremppaa paossa. Vertaus on tietenkin mauton, koska, no, kyllä te tiedätte. 

Kivenkantajien toinen osa kertoo Benistä, joka asuu Kanadassa. Hän on tuhoamisleiriltä selviytyneiden vanhempien poika. Näiden kahden miehen tarinat yhdistyvät, kun Ben tapaa Jakobin ja tutustuu tämän runoihin ja muistoihin. Ne ovat kuin kiviä, joiden kantaminen vaatii selkärankaa ja uuvuttaa. 

Petri Karra: Pakenevat unet

Pikainen googlettaminen paljastaa, että Petri Karran Pakenevat unet -romaanista (2012) on pidetty. Tämän vuoksi joudun käymään omaa lukustrategiaani läpi: missä meni vikaan, kun minä en pitänyt teoksesta? 

1. Teemaltaan Pakenevat unet muistuttaa Markus Nummen Karkkipäivää, jossa lapsi ei saa olla lapsi. Karran kirja kertoo 14-vuotiaasta Nastasta, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, kun äiti hyörii huumepiireissä.
2. Puhekielen merkitseminen on mennyt jotenkin yli. Selvää on, että eteläsuomalaislapset eivät puhu huoliteltua yleiskieltä, mutta jokin raja sentään.  Tuntuu, kuin lukisi litteraatiota jostakin suomen kielen harjoitustyöstä. Vähemmän on enemmän, myös repliikkien merkitsemisessä.
3. Elokuvaleikkaukset lukujen lopuissa kertovat siitä, että Petri Kotwica ohjaa kirjasta elokuvan tulevana syksynä, ainakin etuliepeen mukaan. 

Mistä sitten pidin kirjassa? Ainakin päähenkilö Nastasta, joka on jotenkin ihastuttava teini piirtämisharrastuksineen.