Marja Björk: Puuma

Kuva: like.fi

Kun on ajanut muun perheensä evakkoon, ahertanut koko viikonlopun asiakastekstien parissa ja pitelee viimeisillä voimillaan kädessään Marja Björkin Puuma-romaania (2010), sitä luulee, että käsissä on kevyttäkin kevyempi chick lit -kirja. Koska kansikin on vaaleanpunainen, erehtyy ajattelemaan, että pian riveillä juodaan samppanjaa, shopataan uusi käsilaukku ja vinkataan silmää parikymppiselle komistuksella. 

Tätä kaikkea kaipasin, hetken aivot narikkaan -lepoa.

Mutta ei. Huomasinkin lukevani rankkaa tarinaa vaihdevuosissa kamppailevasta Mallasta, jolle oma aviomies ei riitä, vaan seksiseuraa etsitään niin Kreikasta kuin naapurin eronneesta nuorehkosta poliisista. Koko tarina on kuvattu raadollisesti eikä hajuaistissa ole säästelty - muka-chick-litiin tarttuessani olin ajatellut, että jos jostain tuoksuista kirjoitetaan, niin ne olisivat kyllä hajuveden ja intohimoleikkien salaperäiset tuoksut, eivät niinkään Tena-suojien löyhähdykset.

Lakimies-Mallan tarinan rinnalla kulkevat lapsuuden tapahtumat, jotka selittävät Mallan puumailua jollakin tavalla. 

Odotin lukemaan ryhtyessäni kevyttä unohdusta, mutta sainkin mietittävää, vähän samantyyppistä, kun vuosia sitten luin Eva Illoisen romaanin Iltapäivällä tuli levottomuus, joka kertoi alkoholismista.