Nilkki

Jos joskus kirjoitetaan kirja, jossa saa parjata jotakuta kirjallisuuden henkilöä sydämensä pohjasta, minä ilmoittaudun mukaan etulinjassa. Sättisin ilomielin ja sanoja säästelemättä Liza Marklundin Annika Bengtzon -dekkareiden Thomasia. Olkoonkin vaikka kuinka päähenkilön aviomies, hän on siitä huolimatta kaamea tyyppi. Suorastaan säälin Annikaa, joka on kimpassa - ainakin aika monessa sarjan dekkarissa - hänen kanssaan. Thomas on tietenkin lasten Ellenin ja Kallen isä, mutta ei se tee hänestä yhtään parempaa miestä. 

Mikä Thomasissa sitten häiritsee? Ainainen naisten jahtaaminen, Annikan vähätteleminen, omituinen luottamus siihen, että Annika antaa kaikki toilailut anteeksi, ilkeys, luokkatietoisuus. Pitääkö listaa vielä jatkaa?

Panttivanki-dekkaria lukiessani melkein ilakoin, kuin Thomas on se, joka kirjassa joutuu panttivangiksi. Myönnetään: ehkä tämä kertoo enemmän minusta kuin Afrikan turvattomasta tilanteesta.

Eija Hetekivi-Olsson: Tämä ei ole lasten maa

Kävin Tyttären kanssa Tukholmassa heti loman alussa. Matkalukemisena kulki Eija Hetekivi-Olssonin Tämä ei ole lasten maa (2012, suom. 2013), joka kertoo Miirasta, suomalaisesta maahanmuuttajatytöstä Göteborgin lähiössä. 

Jos minun perheeni olisi muuttanut Ruotsiin, kun olin lapsi, elämäni olisi aika varmasti ollut samankaltaista kuin Miiralla. Äiti olisi takuulla siivonnut, isä ollut talonmies, minä ja veljeni olisimme pelanneet selviytymispeliä uudessa ympäristössä. Olisi varmasti pitänyt olla kovempi kuin oikeasti onkaan, polttaa sytkärillä merkki kaikkiin tornitaloihin, joihin jalallaan astuu. Kieli olisi ollut haaste, sen luova käyttäminen kenties epähyväksyttävää. 

Jotenkin olisi vain pitänyt selviytyä ja katkaista kierre, joka ajaisi rappuihin ja juomaan itsetehtyä viiniä. Sen juuri Hetekivi-Olssonin päähenkilö Miira tekee eikä alistu siihen, mikä on ilmeistä. 

Tukholmasta ja erityisesti sen lähiöistä on kuulunut huonoa. Autoa palaa, väki on levotonta, halutaan parannusta - vai vain anarkiaa? Tässäkin mielessä Tämä on lasten maa -romaani on ajankohtainen, vaikka se kertookin 80-luvusta. 

Päivän Tukholman-matkalla emme menneet Tyttären kanssa katsomaan lähiöitä, vaan kiersimme urheilukauppoja (juniorin valinta) ja katsastimme Moderna Museetin (äidin valinta).