Samikset*

[*Poikkeuksellisesti kirjoitan kahdesta kirjasta samassa postauksessa. Siksi muu otsikko kuin kirjan nimi.]

Olen lukenut viikon aikana kaksi aika paksua romaania. Niissä on paljon yhtäläisyyksiä. Ensimmäinen järjestyksessä oli amerikkalaisen Jonathan Tropperin Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (2009, suom. 2011). Se kertoo hulvattomasti Judd Foxmanista, jonka elämä ei ole lainkaan raiteillaan. Isä kuolee, juutalainen perinne pakottaa toraisat omaiset vainajan taloon suremaan, ja kaiken lisäksi vaimo pettää pomon kanssa. Tämä kaikki on niin hulvattomasti kerrottu, että minun täytyi pitää tyynyä suun edessä, etten hohottaisi täyteen ääneen parvekkeella.

Toinen ahmimani romaani oli brittiläisen David Nichollsin kirjoittama Sinä päivänä (myös 2009, suom. 2011). Se kertoo Dexteristä ja Emmasta, joiden elämät risteävät toisiaan 20 vuoden ajan aina heinäkuun 15. päivänä. Ei näilläkään kahdella helppoa ole: Dexter rakastaa liikaa helppoa elämää, kun taas Emmalta puuttuu kunnianhimoa, vaikka hän on parhailla arvosanoilla yliopistosta valmistunut neitonen. 

Kirjat ovat tyyliltään hämmästyttävän samanlaiset: raskaista asioista puhutaan hurtilla huumorilla, ja sen jos minkä kuvittelisi miellyttävän lukijoita. Niin kuin se tietenkin tekeekin. Koska luin kirjat peräkkäin lyhyen ajan sisällä, tuntui melkein kuin olisi lukenut yhtä ja samaa romaania. On helppoa kuvitella, että kummastakin kirjasta tehtäisiin joskus filmiversio. Sinä päivänä -romaanin kirjoittaja on itse asiassa lempparini Rimakauhua ja rakkautta -tv-sarjan kirjoittaja jo valmiiksi. Vaikka tyyli on kepeä ja hupsu, ovat molemmat kirjat kuitenkin syvällisiäkin, koska se, mitä ihminen pelkää, on jäädä yksin, ja se, mitä ihminen haluaa, on rakkautta. 

"Isä on kuollut", Wendy ilmoittaa tylysti, aivan kuin sellaista olisi sattunut ennenkin, aivan kuin kyse olisi täysin arkisesta sattumuksesta. Toisinaan käy hermoille tämä hänen ainainen halunsa esittää ylettömän tyyntä jopa tragedian edessä. "Hän kuoli kaksi tuntia sitten." "Mitenkäs äiti?" "Kyllähän sinä tiedät millainen äiti on. Hän halusi tietää, paljonko oikeuslääkärille pitäisi antaa tippiä." Jonathan Tropper, Seitsemän sietämättömän pitkää päivää