Kathrin Schmidt: Et sinä kuole

Kathrin Schmidtin osittain omaelämäkerrallinen Et sinä kuole -romaani (2009) sai pohtimaan yhtä suosikkiaiheistani: kuinka minusta tulee minä - romaanissa tietenkin näkökulma on siinä, kuinka päähenkilö Helene Wesendahl kokoaa itsensä uudelleen aivoinfarktin jälkeen ja opettelee kielen jo toista kertaa elämässään. 

On tavattoman raadollista ajatella, että sellainen asia kuin kieli merkitsee lähes kaikkea! Eräs opettajani toisteli useasti, että kielen rajat ovat maailman rajat. Voi kuinka oikeassa hän olikaan! On suunnattoman paljon vaikeampaa olla hauska, fiksu, flirtti, kiukkuinen, loukkaantunut, pilkallinen tai sovitteleva kielellä, jota ei hallitse kunnolla. Kaikki sävyt jäävät pois, on vain kömpelö kielitorso (vai torsokieli?), jolla sitten yrittää sanoa sen kaiken, mikä omalla äidinkielellä olisi ollut helppoa, itsestäänselvää ja soljuvaa, nautittavaa jopa.

Paitsi että Et sinä kuole -romaanin Helene joutuu opettelemaan kielen uudelleen, hän joutuu kokoamaan myös muistot pala palalta. Ei sekään helppoa ole, varsinkin kun yhtäkkiä muistaa, että avioliitto ei ollut juuri ennen sairauskohtausta kovinkaan auvoisaa. 

Schmidtin romaani on kiinnostavaa, mutta jotenkin raskasta luettavaa kesän helteillä. Onneksi se kuitenkin on selviytymistarina niin kuin kirjan nimikin sanoo.