Mikä siinä onkaan, että (käsittääkseni) sanavalmiina naisena minun on äärettömän helppo samastua Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia -kirjaan, joka kertoo kirjailijasta, miehestä, jolle puhuminen julkisesti ei ole onnen ylin täyttymys vaan tila, joka on otettava haltuun Hurriganesia kuunnellen, jotta rock-asenne tarttuisi puhujaan. (Tunnustan: Minullakin on voimakappale, jota kuuntelen tiukissa paikoissa. Se on Olavi Uusivirran On niin helppoo olla onnellinen. Kuuntelin - ja tietenkin lauloin - sitä, kun menin viimeisimpään työhaastatteluun. Olisin halunnut, että Tamminen olisi nähnyt sen.)
Esiintymisjännityksestä eroon pääsy on rankka koulu, eikä se onnistu tuosta vain, vaan täytyy puhua, puhua ja puhua. Ja ennen puhetta on tietenkin valmistauduttava. Näin tekee Tammisen kertojakin, joka käyttää Bolshoi-teatterin mantraa kohdatessaan messuyleisön. Puheen päälle napataan Opamox-tabletti ja nojaillaan ravintolan viherkasviin. Kirjailijallakin on idolinsa, Veijo Meri, jolle ei kuitenkaan uskalla puhua niistä asioista, joita on aina ajatellut sanovansa, kun kirjailijasuurmiehen kohtaa.
Petri Tamminen kirjoittaa kertakaikkisen hykerryttävää proosaa suomalaisen miehen elämästä. Olisinpa ollut sillä Wienin lennolla, jolla Muita hyviä ominaisuuksia -kirjan kertoja hihittelee vaimolleen ensimmäisen kerran elämässään pikku hiprakassa.
Minäkin pidin tästä paljon, luin tämä jonkin tosikkomaisen "mieskirjan" jälkeen ja nautin!
VastaaPoistaAinoa mitä muistan ihmetelleeni, oli se, että Tamminen niin tahtoi kertoa juuri miehestä, kun jutut minusta olisivat sopineet aivan yhtä hyvin molempiin sukupuoliin.
Ps. Voimakappaleesi on ihana! Vähän samanlainen on mielestäni Zen Cafen Todella kaunis, se antaa voimaa, muttei mitään mahdollisuuksia ottaa itseään turhan vakavasti.
Tamminen osaa tämän. Muistaakseni olen ollut jossain tilaisuudessa, jossa Tamminen puhui eikä tuntunut ollenkaan epävarmarmalta puhujalta, kuten Muita hyviä ominaisuuksia -kirjan kertoja.
VastaaPoista