Kumma juttu, että joskus lukee romaania sillä tavalla, että ei tiedä siitä mitään eikä jostain syystä tule googlanneeksi pohjatietoja tai arvosteluita, saati että lukisi takakansitekstin. Näin kävi Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaanin (2005) kanssa. Kun nyt oikein kelailen, en voi käsittää, miten en muka noteerannut kirjasta tehtyä elokuvaakaan. Ehkä se ei koskaan tullut Lakeuksille, mene ja tiedä.
Koska romaanin nimi on Ole luonani aina, sitä pitää aika helposti rakkausromaanina eikä suinkaan scifinä. Sitten kun lukee sata sivua, odottaa koko ajan, milloin rakkaus syttyy - ketkä tässä nyt sitten niin kuin rakastuvat? Kun ensimmäisen kerran tajuaa, että tässä ollaankin jossakin tulevaisuuden sisäoppilaitoksessa eivätkä opiskelijat olekaan ihan tavallisia tyyppejä, lukija, kuten minä, voi tuntea itsensä petetyksi. Niin sitä sitten lukee 394 sivua julmasta, hätkähdyttävästä tulevaisuuden maailmasta, jossa Kathy, Tommy ja Ruth eivät ole kovinkaan paljon kummoisempia kuin tieteen koeputket.
Mäkin luin tämän silloin joskus osaamatta odottaa sitä mitä tuleman pitää.
VastaaPoistaOlin alkusivuilla ehtinyt ihastua ikihyviksi muutamaan juttuun juonessa ja olin vähän ärsyyntynyt scifi-juonen ilmaantuessa. En varmaan halunnut hyväksyä sitä ollenkaan, koska muistan kirjan paljon vihjailevampana ja monimerkityksellisempänä kuin leffan. Kirjaa lukiessa saattoi ajatella että "onkohan tässä" mutta leffa oli kyllä aika suoraviivainen. Sekin on silti kaunis, mutta kirjan tunnelmasta välittyy siihen mielestäni vain murto-osa.
Tämän kirjan kanssa oli varmaan hyvä, ettei siitä tiennyt paljoa etukäteen. Juoni kun on juuri sellainen, että se pikkuhiljaa selittää asioita, vihjailee, ja aavistelee.
VastaaPoistaItse pidn tästä paljon juuri siksi. Pari tuttuani, jotka tiesivät kirjan idean etukäteen, eivät sitten olleetkaan yhtä vakuuttuneita. ;)
Aaah, sittenhän en ole "menettänyt" mitään! Pidin kirjasta, kovasti, koska se ei ollut sitä, mitä odotin. Elokuva on näkemättä, mutta sekin kiinnostaa.
Poista