Lentää rue de Seinen ylitse, läpi hankalan, harmaan rajuilman, joka sinkoaa raskaita salamoita kuin lyijyammuksia. Sade on laskenut siimansa kaupunkiin. Miljardeja siimoja. Kadut tulvivat. Vauhtinsa hidastaneet autot jahtaavat vesimassoja, ajavat lätäköihin ja loiskivat vettä. Lentää yli Orsayn aseman, Ranskan instituutin, niiden märät sinkkikatot heijastavat mitä lie valoa, se on niin heikkoa ettei se mustaa varjoja. Antaa sateen langeta, olla lankeamatta sen mukana. Jättää Louvre kauas taakseen.Jos on keskusteluromaanin ystävä, voi tarttua Grégoire Polet'n Väreilevään kaupunkiin (WSOY 2010), joka kertoo Machan, Henrin, Isabellan, Francen ja monen muun tarinat. Tietenkin lukemiseen riittää sekin, että on Pariisin ystävä. Silloin voi myös katsoa Woody Allenin suloisen uutuuden Midnight In Paris. Nämä kaksi täydentävät toisiaan, eikä arki tunnu ihan niin arjelta, koska ainahan meillä on Pariisi.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiinnostuin heti Väreilevästä kaupungista, googlailin lisää ja päätin, että se on seuraavana tai ainakin sitä seuraavana lukulistallani. (Kunhan saisi ensin nämä kaikki muut keskeneräiset luettua.) Kuulostaa jotenkin hyvin ranskalaiselta. En ole mikään suuri francofiili, mutta joskus sielu kaipaa juuri sellaista. Uusi Woody Allenkin olisi tarkoitus nähdä, vaikka onkin kuulemma kovin kevyt - sanovat jotkut.
VastaaPoistaVäreilevä kaupunki on hyvin ranskalainen, en usko nimittäin, että vaikkapa Suomessa kirjoitettaisiin noin. Mitä Allenin leffaan tulee, niin kevythän se on, mutta juuri sellaista kaipaa joskus (usein) elämäänsä:)
VastaaPoista