Kolmas Bridget Jones -romaani on nyt luettu, tai oikeastaan ahmaistu. Mad About the Boy kertoo 51-vuotiaasta Bridgetistä, mutta tällä kertaa ilman Mark Darcya. Olen kulkenut koko syksyn ravurin silmälaput silmillä, koska olen jotenkin onnistunut sivuuttamaan sellaisen faktan, että herra Darcya ei enää ole. Oletan nyt, että kukaan muu kuin minä ei siis voinut järkyttyä Nyt-liitteen kolumnista, jossa asia paljastettiin.
Helen Fieldingin Bridget on leskiäitinäkin hauska, ja paikoitellen hihitän ääneen, kun luen hänen ja 22 vuotta nuoremman toyboyn Twitter-viestien vaihtoa. Lievästi puuduttavaa on taas lukea Bridgetin päiväkirjamerkintöjä Twitter-tilin tarkistuksesta. Ne ovat koko ajan niin samanlaisia! Bridgetin suhde nuoreen mieheen saa ajattelemaan vanhenemista, jolle en ole vielä tähän mennessä juurikaan uhrannut mietteitä. Ehkä pitäisi. Hei, ei kai chick litin näin pitäisi toimia - minähän pysyn ikuisesti nuorena!
Hupaisaa on lukea myös Bridgetin työkuvioista. Hän nimittäin modernisoi Anton Tšehovin Hedda Gabbleria autuaan tietämättömänä, että kyseessä on Ibsenin teos. Samalla kun hän istuu toimituspalavereissa, hän twiittaa villisti toyboylleen. Ilmassa on sähköä.
Vaikka Mad About the Boy polkee välillä paikoillaan, nyky- chick lit on Helen Fieldingille ja Bridget Jonesille paljon velkaa: vähintäänkin hulvattoman naispäähenkilön, joka pystyy puhumaan pieruista varsin katu-uskottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti