maanantai 15. heinäkuuta 2013
Sheryl Sandberg: Lean in - Naiset ja menestymisen tahto
Tapanani ei yleensä ole lueskella bisnesoppaita, koska en ole kaupallisella alalla, mutta ei Sheryl Sandbergin (Facebookin operatiivinen johtaja) Lean in - Naiset ja menestymisen tahto -kirjan lukemisesta mitään haittaakaan ollut. Pääajatukset voi kiteyttää seuraavasti:
- Sukupuolta ei tarvitse ujuttaa jokaiseen työelämän tilanteeseen.
- Ei pidä pelätä, vaan tehdä. Vain siten voi saada jotakin aikaan.
Suurin anti minulle oli huomata, että jenkkikulttuurissa naisen työnteko on tehty vaikeammaksi kuin Suomessa. Äitiyslomat ja vanhempainvapaat eivät toimi lainkaan yhtä hyvin kuin meillä. Pakko myös myöntää, että taas kerran mietiskelin tyttöjen kasvua naiseksi työelämässä: säntillistä opiskelua ekaluokasta abiturientiksi, sitten yliopistoon, vakituiseen parisuhteeseen, lapsia ja - vaatimattomampaan työhön kuin miehet. Jokin ei ole nyt oikein.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Jo Nesbø: Poliisi
Pitkin talvea olen keskustellut yhden jos toisenkin dekkarifanin kanssa Jo Nesbøn Aaveesta: siis onko Harry Hole vai eikö hän ole? Kukin täydentäköön kysymyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse olen ajatellut, että ei missään nimessä! Niin kuin ei olekaan.
Nesbøn uusin dekkari Poliisi (2013, suom. 2013) todistaa samaa kuin omat arvailuni. Hassua mutta toisaalta ihan nerokastakin on se, että minulla ei ollut aavistustakaan kirjan olemassaolosta, kun ihan viattomana lauantaipäivänä marssin penkomaan kirjakaupan alepokkarilaareja. Kassalla vilkaisin muhkeaan kovakantiseen, ja sydämeni jätti lyönnin väliin. Kappas, uusin Harry Hole!
Voi vain kuvitella, millaista itsehillintää vaati säästää Poliisia lomalukemiseksi parisen viikkoa. Mutta onnistuin! Tämän takia olinkin surkeaa rantaseuraa Adrianmerellä, koska viihdyin enemmän nenä kirjassa kuin olisin kirmaillut uimarenkaan ja snorkkelin kanssa aalloissa.
Miksi sitten edelleenkin pidän aivan valtavasti Nesbøn dekkareista, vaikka uutukaisessa on hirveästi henkilöitä, hämäytyksiä, väkivaltaa ja juonenkäänteitä (ja pikkuisen hätäinen oikoluku - hoi siellä Johnny Knigassa, RYHTIÄ!). Lauantain Helsingin Sanomissa Antti Majander on ratkaissut arvoituksen. Ja kyllähän minä sen tiesin aikaisemminkin: olen lätkässä Harry Holen persoonaan. Rikoksista viis, kun tykkää henkilöstä! Ehkä siis luenkin Nesbøn dekkareita enemmänkin romanttisena viihteenä, jossa pääosassa ovat oslolainen rujo keski-ikäinen poliisi ja meikämimmi. Outo ajatus, kieltämättä.
Poliisi-dekkarin juonesta ei oikein voi paljastaa mitään, jotta ei tulisi paljastaneeksi liikaa, mutta pakko avautua, että uusimmassa SSKK:n asiakaslehden Nesbøn uusimman esittelyssä oli kyllä paljastettu juonesta turhan paljon. Onneksi olin lukenut teoksen, sillä muuten olisin lähettänyt kirjakerholla vieläkin suoremman palautteen kuin nyt tein.
Italian reissun toisena rantapäivänä olin tolaltani. Nesbø teki Poliisissa sellaisen ratkaisun, että illalla oli nautittava tupla-Bellini, enkä suoraan sanoen ole vieläkään täysin toipunut.
torstai 4. heinäkuuta 2013
Pari mainiota
"Tehkää niin kuin minä sanon eikä niin kuin minä teen." Asiakkaille jankutan aina sitä, että pitää kirjoittaa muistiin lukemisen aikana, jotta sitten osaa kirjoittaa lukemastaan. Pah, minä sanon. Aivan yliarvostettua.
Sekä Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli (2011, suom. 2013) että Joonas Konstigin Totuus naisista (2013) ovat olleet luettuina jo viikon tai pari ja jopa kirjastossakin muutaman päivän, enkä minä ole tehnyt niistä ensimmäistäkään merkintää. Aivan mahtavaa siis. Nyt romaaneista pitäisi kuitenkin sanoa jotakin viisasta.
Pidin kummastakin aika tavalla, ja etenkin Konstigin Totuus naisista kolahti. Se kertoo keski-ikäisestä Tapanista, joka yrittää ymmärtää sekä vaimoaan että lukion kakkosluokkalaista Roosa-tytärtään. Taas oli pakko lukiessa kelailla sitä, kuinka vaikeaa on nykyaikana olla nuori nainen. Se antoi perspektiiviä omaan tyttäreen (joka on vielä kuitenkin alakoulussa, onneksi) ja naisasiakkaisiin, jotka ovat Roosan ikäisiä. En haluaisi olla hetkeäkään heidän ikäisensä. Liian monimutkaista ja pelottavaa. Totuus naisista -romaanissa on erityisen hienoa nuorten dialogi, joka kuulostaa aika autenttiselta. Joonas Konstigilla on muuten oma blogi.
Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli on myös kiinnostavaa luettavaa. Siinä kuvataan uusioperhettä, johon kuuluu isokokoinen Claire, Axel ja tämän teini-ikäinen tytär. Ja voi vain arvata, että elo ei ole aina auvoista! Claire on sen verran jännä nainen, että hänestä tuli heti suosikkini erikoisine perisuhteesta selviytymismetodeineen.
Sekä Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli (2011, suom. 2013) että Joonas Konstigin Totuus naisista (2013) ovat olleet luettuina jo viikon tai pari ja jopa kirjastossakin muutaman päivän, enkä minä ole tehnyt niistä ensimmäistäkään merkintää. Aivan mahtavaa siis. Nyt romaaneista pitäisi kuitenkin sanoa jotakin viisasta.
Pidin kummastakin aika tavalla, ja etenkin Konstigin Totuus naisista kolahti. Se kertoo keski-ikäisestä Tapanista, joka yrittää ymmärtää sekä vaimoaan että lukion kakkosluokkalaista Roosa-tytärtään. Taas oli pakko lukiessa kelailla sitä, kuinka vaikeaa on nykyaikana olla nuori nainen. Se antoi perspektiiviä omaan tyttäreen (joka on vielä kuitenkin alakoulussa, onneksi) ja naisasiakkaisiin, jotka ovat Roosan ikäisiä. En haluaisi olla hetkeäkään heidän ikäisensä. Liian monimutkaista ja pelottavaa. Totuus naisista -romaanissa on erityisen hienoa nuorten dialogi, joka kuulostaa aika autenttiselta. Joonas Konstigilla on muuten oma blogi.
Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli on myös kiinnostavaa luettavaa. Siinä kuvataan uusioperhettä, johon kuuluu isokokoinen Claire, Axel ja tämän teini-ikäinen tytär. Ja voi vain arvata, että elo ei ole aina auvoista! Claire on sen verran jännä nainen, että hänestä tuli heti suosikkini erikoisine perisuhteesta selviytymismetodeineen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)