sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Jo Nesbø: Poliisi


Pitkin talvea olen keskustellut yhden jos toisenkin dekkarifanin kanssa Jo Nesbøn Aaveesta: siis onko Harry Hole vai eikö hän ole? Kukin täydentäköön kysymyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse olen ajatellut, että ei missään nimessä! Niin kuin ei olekaan.

Nesbøn uusin dekkari Poliisi (2013, suom. 2013) todistaa samaa kuin omat arvailuni. Hassua mutta toisaalta ihan nerokastakin on se, että minulla ei ollut aavistustakaan kirjan olemassaolosta, kun ihan viattomana lauantaipäivänä marssin penkomaan kirjakaupan alepokkarilaareja. Kassalla vilkaisin muhkeaan kovakantiseen, ja sydämeni jätti lyönnin väliin. Kappas, uusin Harry Hole!

Voi vain kuvitella, millaista itsehillintää vaati säästää Poliisia lomalukemiseksi parisen viikkoa. Mutta onnistuin! Tämän takia olinkin surkeaa rantaseuraa Adrianmerellä, koska viihdyin enemmän nenä kirjassa kuin olisin kirmaillut uimarenkaan ja snorkkelin kanssa aalloissa.




Miksi sitten edelleenkin pidän aivan valtavasti Nesbøn dekkareista, vaikka uutukaisessa on hirveästi henkilöitä, hämäytyksiä, väkivaltaa ja juonenkäänteitä (ja pikkuisen hätäinen oikoluku - hoi siellä Johnny Knigassa, RYHTIÄ!). Lauantain Helsingin Sanomissa Antti Majander on ratkaissut arvoituksen. Ja kyllähän minä sen tiesin aikaisemminkin: olen lätkässä Harry Holen persoonaan. Rikoksista viis, kun tykkää henkilöstä! Ehkä siis luenkin Nesbøn dekkareita enemmänkin romanttisena viihteenä, jossa pääosassa ovat oslolainen rujo keski-ikäinen poliisi ja meikämimmi. Outo ajatus, kieltämättä.

Poliisi-dekkarin juonesta ei oikein voi paljastaa mitään, jotta ei tulisi paljastaneeksi liikaa, mutta pakko avautua, että uusimmassa SSKK:n asiakaslehden Nesbøn uusimman esittelyssä oli kyllä paljastettu juonesta turhan paljon. Onneksi olin lukenut teoksen, sillä muuten olisin lähettänyt kirjakerholla vieläkin suoremman palautteen kuin nyt tein. 



Italian reissun toisena rantapäivänä olin tolaltani. Nesbø teki Poliisissa sellaisen ratkaisun, että illalla oli nautittava tupla-Bellini, enkä suoraan sanoen ole vieläkään täysin toipunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti