Hektistä lukemista

Hieman huolestuin, kun luin viikonlopun Hesareita oikein antaumuksella. Löysin artikkelin, jossa pohdittiin netin vaikutusta perinteiseen lukutapaan. Meiltä on kuulemma katoamassa pitkäjänteisyys keskittyä kauan aikaa samaan asiaan. Netti mahdollistaa - ja suorastaan vaatii sitä, että lukeminen on pintapuolista ja hyppivää.

Tunnistan tämän itsessäni. Luin aika kauan kahta kirjaa, jotka periaattessa olivat ihan vetäviä, mutta jokin mätti pahasti lukuaktissani. Selasin iPadia ja puhelinta, kun kääntelin sivuja ja tankkasin samaa riviä ties monettako kertaa. Olenkin varovaisesti harkinnut pikkuista nettitaukoa, että oppisin taas keskittymään. No, ehkä kesällä.

Nyt en siis voi muuta kuin pyytää nöyrästi anteeksi Sarah Winmanilta (joka kirjoitti Kani nimeltä Jumala -romaanin) ja Ian McEwanilta (joka kirjoitti Makeannälkä-romaanin). Kyllä minä sitten ensi kerralla keskityn paremmin.

Petri Tamminen: Rikosromaani

Minua on ihan turha uskoa tässä Tammis-asiassa, koska jos ei ole yhtään pitänyt lukemastaan, on jotenkin vaarallista ylipäätään kirjoitella mitään. 

Pikalainassa luonani käväissyt Petri Tammisen Rikosromaani-uutukainen ei löytänyt minusta haltioitunutta lukijaa. Olin pettynyt, koska vuosi tai pari sitten yhtään liioittelematta rakastuin sekä Muita hyviä ominaisuuksia - että Mitä onni on -romaaneihin. Nyt tietenkin odotin samanlaista jatkumoa tunteilleni, mutta mitään ei tapahtunut. Kädessäni oli ohut sujuvasti kirjoitettu kirja, jossa jahdataan omituisia rikoksia tekevää miekkosta ja peilataan keksi-ikäisen yksinäisen miehen tuntoja.

Koska olen arviossani niin väärässä, kannattaa lukea Hesarin tai Parnasson juttu, jotka ovat Rikosromaanista ihan toista mieltä. Niin.

Muuten, perspektiiviä keski-ikäistyvän miehen elämään saa aika hyvin Samuli Putron biiseistä, eikö niin?