Nuori tyttö Noria on jatkamassa isänsä ammattia, ja hänestä on tulossa teemestari, jolloin hänen rooliinsa kuuluu varjella vanhoja perinteitä ja salaisuuksia. Vanhasta maailmasta muistuttavat kaatopaikan elektroniikkalöydökset ja muinaiset teemestarien päiväkirjat. Vaali siinä nyt kuitenkaan mitään teemestarien salaisuuksia, kun sotilasdiktatuuri hengittää koko ajan niskaan.
Emmi Itärannan kieli on pysäyttävän kaunista, aihe on kiinnostava ja pelottavan tosi. Kerrassaan margaretattwoodimaista!
"Äiti ei ole täällä, ja hänen pitäisi olla. Ei ole junaa, johon hän voisi nousta, eikä kirjettä, jonka perilletulosta hän voisi olla varma, ja joka päivä herään toiveeseen, että hän hengittää yhä, vaikka en sitä tunne.
Isä ei ole täällä, ja hänen pitäisi olla. Hän makaa kivisessä ja metallisessa kammiossa, jossa vesi, joka virtasi hänessä, muuttuu jääksi ja jättää hänet. Kahden päivän kuluttua hän ei ole muuta kuin tomua bambuarkussa ja vettä hopeanvärisessä uurnassa.
Minä olen täällä, ja kaikki sanat ovat mykkä tuhkaa suussani, eikä mikään vesi vie janoani."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti