tiistai 16. syyskuuta 2014

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Syytän sveitsiläistä Joël Dickeriä siitä, että hartiani ovat umpijumissa. Ja minkä takia? Yli 800-sivuisessa järkäleessä pitäisi olla jokin maininta siitä, että kirjan lukeminen vaatii fyysistä treeniä. Mieluiten ennen lukemista.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta -romaanin ympärillä on ollut aikamoista hypetystä, ja siksipä odotukseni olivat korkealla. Kun sitten eräs N. sanoi ennen luku-urakkaani, ettei kirja nyt niin hyvä ole, aloin aavistella pahaa. N. oli oikeassa. Tarina on kyllä vetävä. Nuori kirjailijanalku Marcus Goldman kärsii tyhjän paperin kammosta ja hakee apua entiseltä yliopiston opettajaltaan Harry Quebertiltä. Sitten ollaankin keskellä murhamysteeriä ja traagista rakkaustarinaa. Mutta että 800 sivua? Miksei 300?

Se, mistä ihan oikeasti Dickerin romaanissa pidin, olivat hauskat ohjeet nuorelle kirjailijalle jokaisen luvun alussa. Jostain syystä oli myös palkitsevaa bongailla viittauksia muihin teoksiin, kuten Nabokovin Lolitaan ja Lynchin Twin Peaksiin.


"Haluaisin opettaa sinulle, mitä kirjoittaminen tarkoittaa, en pelkästään siksi että oppisit kirjoittamaan vaan siksi että sinusta tulisi kirjailija. Kirjojen kirjoittaminen ei nimittäin ole sinänsä arvokasta, kirjoittamaan pystyy kuka hyvnsä, mutta kuka hyvänsä ei ole kirjailija. - Ja mistä sitten tietää olevansa kirjailija? - Ei sitä itse tiedäkään. Sen kertovat toiset."

torstai 28. elokuuta 2014

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Kuvankauniin Sahar Delijanin esikoisromaani Jakarandapuun lapset pakottaa googlaamaan, miltä jakarandapuu näyttää. Kas näin, tällaiselta:



Jakarandapuun lapset kertoo siitä, mitä vallankumous tekee perheille. Se erottaa, pelottaa, saa varuilleen ja laittaa odottamaan pahinta. Milloin vain voi sattua mitä vain. Kahdessa aikatasossa liikkuva romaani kertoo 1980-luvun islamistisesta vallankumouksesta ja siitä, miltä vallankumous tuntuu vielä 2010-luvulla. Sahar Delijanin romaani on yksi monien samanaiheisten kärsimysromaanien joukossa, mutta on siinä jotain enemmänkin, nimittäin niin tarkkaa ympäristönkuvausta, että melkein tietää, miltä jakaranda tuoksuu. Myös erotiikkaa on poikkeuksellisen paljon. 

lauantai 23. elokuuta 2014

Laura Paloheimo: Mama Mojo


Laura Paloheimo on minulle uusi tuttavuus, vaikkakin takaraivossa jyskyttää, että Facebookissa on tullut joskus vastaan kuvia hänen kirjajulkkareistaan. Olisiko kyseessä ollut OMG-romaani? Kuten romaanien nimistä Mama Mojo ja OMG voi arvata, kyseessä on chick lit -kirjallisuus. Eikä siinä mitään, joskus on mukavaa tarttua kirjaan ja ahmia se kertaistumalla (kertamakuullla minun kohdallani). 

Nyt kuitenkin jokin tihkaisi. Ehkä en enää kuulu kohderyhmään. Mama Mojossa nimittäin päähenkilö Julia on saanut lapsen, ja omasta lapsen saamisestani on jo 11 vuotta. Arki on tietenkin kaoottista - siis romaanin Julian, ei minun - eikä sitä helpota, että elämänkumppani Timppa on tiiviisti kiinni rallitouhuissa Arabiemiraatteja myöten. Julia ajautuu myös takaisin työelämään, vaikka piltillä ei ole vielä nimeäkään. Tässä on tietenkin ainekset hauskaan chick litiin, mutta tarina ei kuitenkaan oikein lähde lentoon.

Muistoja herää kyllä paljon: Millaista oli olla pienen palleron äiti, laittaa vauva vaunuihin ja hypätä junaan ja mennä vaunukahvilaan istumaan, millaista oli katsoa nukkuvaa lasta silmänympärykset mustina eikä tajuta mennä itse nukkumaan. Millaista oli lauleskella itkevällä piltille Pauli Hanhiniemen Perunateatterin Ullakolla-biisiä. Millaista oli matkustaa Pohjanmaalle junassa ja pakahtua ylpeydestä, kuinka seesteinen oma vauva oli. Ihan kuin hän olisi matkustanut koko pienen ikänsä. Se oli ihanaa ja ainutkertaista, ei lainkaan vaikeaa ja rasittavaa. Nautin joka hetkestä ja nautin tietenkin edelleenkin. 


perjantai 22. elokuuta 2014

Rakkaita romaanihenkilöitä


Tutustuin viime lokakuussa kirjoittajakurssilla kolmeen naiseen, joiden kanssa päätimme kirjoittaa kirjan. Ei siitä kuitenkaan mitään romaania tullut - eikä pitänytkään - vaikka juuri se oli kurssin aiheena. Siitä tuli esseekokoelma, jossa kerrotaan romaanihenkilöistä, jotka ovat niin sykähdyttäviä, että heitä voisi melkein luulla oikeiksi. Ainakin suhteemme romaanihenkilöihin ovat ihan tositarinoita. Mukaan pyysimme 16 kirjoittajaa ja lukijaa, jotka halusivat jakaa kiintymyksensä muiden kanssa.

Rakkaani, romaanihenkilö (toim. Artikainen, Haapamatti, Heikkilä, Mäki) ilmestyi muutama viikko sitten. Kustantaja on Avain. Kirjaa juhlittiin viikko sitten perjantaina, ja se oli enemmän kuin hienoa. Miten mainiota tavata kirjan kirjoittajia ja innokkaita lukijoita roppakaupalla! Kirjan kirjoittaminen ja toimittaminen oli niin hauskaa, että tekisi mieli tehdä jatko-osa. Keistä siihen kirjoitettaisiin?

Nenä kirjassa koko kesän


Vaikka blogissa on ollut hiljaista, lukurintamalla on kyllä tapahtunut. Päätin vain alkukesästä, etten ihan kaikkea merkitse muistiin, mitä luen loman aikana, ja hups - näin kävi. En merkinnyt muistiin sanaakaan, en kirjoittanut puhelimen muistioon kryptisiä merkintöjä, kuten "s. 47 alareuna". 

Jos kuitenkin oikein meditoin ja muistelen, tulevat mieleeni ainakin nämä lukemani kirjat:

Ulla-Lena Lundberg, Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna. Luin yhteisniteen sateisena viikkona Kouvolan lähellä mökillä ja ajattelin, että jos Anna selviää kalastustouhuissaan tuulisella saarella, enkö minäkin täysin varustellussa mökissä pysty sadetta pitämään. Selvisin! Se jäi kuitenkin surettamaan, että Annan miesjutut eivät ottaneet sujuakseen.

Julian Barnes, Kuin jokin päättyisi. Vaikka kirjassa on vain noin 150 sivua, se jäi minulta ensimmäisellä lainauskerralla kesken. En tiedä, miksi näin kävi. Toisella kerralla luin sen melkein yhdellä istumalla. Aurinko lämmitti, jossakin polski lapsia, minä sukelsin Adrianin kanssa ensin nuoruusmuistoihin ja sitten huomasimmekin, ettei se kaikki ihan niin mennytkään.

John Green, Tähtiin kirjoitettu virhe. Pitihän tämä nyt tietenkin lukea. Nyyhky oli ja lälly, mutta ajoi asiansa. Kävin Typsyn kanssa katsomassa elokuvan, joten ajattelin perehtyä myös kirjaan. Yllätys - kirja oli parempi. Elokuvakuriositeettina kerrottakoon, että salissa oli sata tyttyä ja naista, ja sitten eräs kuusikymppinen herra, joka kyynelehti vuolaasti ja välillä vietti aikaa höyhensaarilla.

Kerstin Ekman, Huijareiden paratiisi. Kaksi naista päättää kirjoittaa kirjoja, mutta vain toinen saa siitä kunniaa. Työnjako on tämä: toinen kirjoittaa, toinen edustaa. Teoksesta tulee etäisesti mieleen suomalainen pari Sarkola-Sariola, joilla oli jännittävä tapa kirjoittaa. 

Gillian Flynn, Paha paikka. Kiltin tytön kirjoittaja osaa sitten luoda epämiellyttäviä henkilöitä. Luulisi, että lukija tuntisi syvää myötätuntoa sellaista tyttöä kohtaan, joka on menettänyt melkein koko perheensä julmassa veriteossa, mutta kuin ei: tyttö ei vain anna pitää itsestään.

Nyt tulee paniikki! Kysyin juuri Mieheltä, mitä dekkaria suosittelin hänelle kesällä. Oikein hehkutin, että tässäpä mielenkiintoinen tapaus. Hän ei muista, minä en muista. Ehkä se ei sitten ollutkaan niin hyvä. Lisäksi googlailin epämääräisillä hakusanoilla erästäkin ruotsalaista (?) naisdekkaristia, jonka kirjassa oli naispoliisi, joka palasi kesken äitiysloman töihin. Hänellä oli vanhempi miesystävä, oikein sellainen syyllisen oloinen ketku. Kirjassa oli elokuvakerho, jonka jäsenet katsoivat julmia leffoja. Mikähän kirja se oli? 

Merkintä muistikirjaan: kirjaan tästä lähtien lukemani edes kännykkään.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kovat kotimaiset: Hassinen ja Kinnunen


Kesälomalla luulisi, että tulee tehtyä jatkuvasti merkintöjä kiinnostavista kirjoista, mutta se on ihan väärä luulo. Sen sijaan nukkuu myöhään, käy lenkillä ja räpeltää jotakin ihan muuta koneella. Metsästää alennusmyyntejä ja suree aika kosteaa ja koleaa säätä. Lukeminen maistuu, ja se on kyllä ihanaa.

Monen vuoden tauon jälkeen luin Pirjo Hassista. Kirjailijan Popula (2012) oli sellainen teos, että oli pakko miettiä, mistä kirjailija saa aiheensa. Yksi henkilöistä käy tuhrimassa Ateneumissa taulun, toinen seisoo portasarina ovella ja käy katsomassa muistisairasta äitiään hoivakodissa, kolmas on palannut Saksasta ja yrittää elää parisuhteessa suomalaismiehen kanssa. Jälleen on käytetty näkökulmatekniikkaa, ja se kyllä toimii. Popula-nimi viittaa puoluepolitiikkaan, joka katsoo erityisen karsaasti maahanmuuttajia.  

Vielä mainiompi Suomi-kirjallisuuden helmi on Tommi Kinnusen paljon hehkutettu Neljäntienristeys (2014). Se alkaakin jo niin hienosti sisällysluetteloineen, joka on rakennuttu osoitteiden mukaan. Sukutarinaa kerrotaan Marian, Lahjan, Kaarinan ja Onnin näkökulmista. Kaikilla on salaisuuksia, jokainen on jotenkin erilainen ja seissyt ihan varmasti risteyksessä, jossa pitää päättää, mihin suuntaan lähtee kulkemaan. Erityisesti Onnin tarina koskettaa, ja se onkin säästetty viimeiseksi. Jos lukee vain yhden kirjan kesässä, tämä olkoon se romaani.

torstai 19. kesäkuuta 2014

11 x 3


Säännöt:
1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Sain tällaisen Liuska päivässä -blogin Mari Johannalta. Kiitos! Koska Mari Johannakin oli tuunaillut haastetta, myös minä helpotan eloani hieman. 

Ensiksi 11 satunnaista faktaa itsestäni:

1. En tiedä, jaksanko koskaan kasvattaa pidempiä hiuksia.
2. Juhannussää ketuttaa. Kyllä. Vaikka en olekaan menossa mökille tai erityisemmin luonnon helmaan.
3. Facebookin positiivisuus- ja arkihaasteet ovat puuduttavia.
4. Luen kohta uuden Imagen.
5. Olen laiskotellut reilun viikon kirjoittamishommissa.
6. Arvon edelleen, pitäisikö juhannukseksi käydä ostamassa jotakin ihanaa roseeviiniä.
7. Olen koukussa Netflixiin.
8. Kirjahyllyäni ei ole siivottu ainakaan vuoteen.
9. Tällä viikolla olen nukkunut aika monet päikkärit. 
10. Hermoilin tänään kamalasti, koska 10-vuotias beibini ajoi yksin mummolaan 10 kilometriä. Turhaan.
11. Ensi viikon kalenteri on aika tyhjä.

Sitten Mari Johannan visaiset kysymykset! 
1. Mitä tykkäät Ritari Ässästä? Puistattava tyyppi, jota lapsena palvoin.
2. Mitä sanoisit ihmiselle, joka ei ole koskaan lukenut yhtään kirjaa? Kyse ei ole lukutaidottomasta ihmisestä. Pahvi. Ihmisyys asuu lukemisessa.
3. Mieluisin sijaistoimintosi. Jos siis pitäisi tehdä jotain muuta. Some.
4. Mitä on yöpöydälläsi? EI TARTTE KERTOA IHAN KAIKKEA! Lamppu, tyhjä iPhone-laatikko, hiuspinni, korvakuulokkeet.
5. Mikä olisi hyvä keino lopettaa Salatut Elämät -sarja? Jättimäinen haittavero teinien aivojen mädättämisestä? Kannatan.
6. Jos Pate Mustajärvi ja Anna isä mun ajaa mökkitie -mies (mikä sen nimi olikaan?) tappelisi, kumpi voittaisi? Siis Arttu Wiskari vai? Kyllä Pate voittaisi, nääs.
7. Pillifarkut kaikilla naisilla. Uhka vai mahdollisuus? Kaikilla? Miksi ihmeessä? Itse diggailen poikakaveribyysiä nykyisin, vaikka ne eivät takamukseeni oikein istukaan.
8. Lempidrinkkisi. Maito tai vesi ei ole vastaus. Bellini. Sopivan mieto ja siinä on skumppaa.
9. Lapsuutesi pahin kammopainajainen tai mörkö? Pelkäsin himona Michael Jacksonin Thriller-videota.
10. Kerro jokin tekninen muistosi, esim. ensimmäinen kännykkäsi tai parhaat hetkesi monistuskoneen ääressä. Eka kännykkä oli kamala Philipsin kapula. 
11. Vastaa nopeasti. Mitä tulee mieleen Sollista? Olut vai siivousfirma? Ainoa olut, jota juon. No, ehkä myös Coronaa.

Ja viimeiseksi omat 11 kysymystäni:
1. Jos saisit viettää yhden iltapäivän jonkun kirjallisuuden hahmon kanssa, kuka se olisi?
2. Lempikarkkisi?
3. Millainen ihminen katsoo sinua aamulla peilistä?
4. Kuinka usein imuroit?
5. Ketä julkkista muistutat?
6. Paras lapsuusmuistosi?
7. Oletko eettinen ruoanlaittaja? Miten se näkyy?
8. Mikä taito sinulla on hyvin hanskassa?
9. Mikä ei ole?
10. Oletko käytännön ihminen? Miten se näkyy öh... käytännössä?
11. Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle minällesi?

Yksitoista pitäisi haastaa, mutta haastan vain Saaran, Minnan, Jaanan ja Päivin.