Viime aikoina olen ajatellut paljon Jesse Pinkmania. Hän on fiktiivinen henkilö, joka esiintyy sarjassa Breaking Bad. Olen viettänyt hänen kanssaan vähän liikaakin aikaa, ja vaikka hän on, mikä on, pidän hänestä koko ajan enemmän.
Breaking Bad on amerikkalaisen AMC-kanavan luomus, ja voi jestas mikä luomus se onkaan! Viisikymppinen Walter White, lukion kemian opettaja, sairastuu keuhkosyöpään, ja koska sairausvakuutukset eivät ole kunnossa, hän päätyy "kokkaamaan" metamfetamiinia entisen oppilaansa Jesse Pinkmanin kanssa. Jesse on tietenkin huumehörhö, mutta on hän enemmänkin.
Olen aloittanut juuri kolmannen tuotantokauden (yhteistä taivalta on siis takana!), ja tähän mennessä eräs jakso on saanut minut nieleskelemään. Siinä kiteytyy Jesse Pinkmanin sisin, toivottavasti.
(Tässä on sitten juonipaljastus.) Narkkaripariskunta on ryöstänyt Jessen värväämän diilerin, ja Jessen on pakko mennä kovistelemaan heitä. Hänellä on mukanaan ase, jolla on tarkoitus ampua. Mutta Jesse ei ole tappaja. Juuri kun hän on psyykannut itsensä tekemään veriteon, narkkaripariskunnan ankean kämpän uumenista tallustaa likainen pieni poika, joka käpertyy sohvannurkkaan ja alkaa katsoa ostoskanavaa. Jesse yrittää vaihtaa kanavaa löytääkseen pojalle parempaa katsottavaa, mutta vain se kanava toimii. Sitten tapahtuu ikäviä, brutaaleita ja verisiäkin asioita. Lopuksi Jesse kantaa pojan huovassa talon portaille odottelemaan poliisien saapumista. Se hellyys, millä Jesse tarttuu poikaan ja vannottaa tätä pitämään silmänsä kiinni, on jotakin enemmän, mihin sekakäyttäjä pystyy. Siinä teossa on toivoa.
Minun täytyisi tietenkin hehkuttaa päähenkilö Walter Whitea, koska hän kokee sarjassa huikean muutoksen tavallisesta hieman turhautuneesta kemian opettajasta huumemaailman gangsteriksi, mutta en voi, sillä Jesse tuhansine bitch-manauksineen on niin valovoimainen.
(Kuva: Huffington Post)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti