sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

21 tapaa pilata avioliitto

Kyllä se on kuulkaa niin, että ihminen tarvitsee välillä pieniä taukoja tälle matkalle, jonka varrella vilahtelee sanomalehtipinoja, pölypalleroita ja pyykkivuoria. Kun menee maanantai-iltana elokuviin, vaikka kaikki olisi kesken niin työ- kuin kotirintamallakin, saa itselleen tauon, jossa on jotakin taianomaista. Ison salin penkkiriveissä ei kukaan istu edessäni ja takanakin vain muutama innokas elokuvaharrastaja. Tämä ei tietenkään ole elokuvateatteriyrittäjän unelma, mutta katsojana minulle se on juuri sitä. Valkokankaalla pyörii Johanna Vuoksenmaan 21 tapaa pilata avioliitto.

Kun käyn yksin elokuvissa, pidän melkein kaikesta näkemästäni. Se on tietenkin hieman luonnotonta, koska oikeastihan kaikki näkemäni elokuvat eivät ole nerokkaita. Leffassa käynnille on kuitenkin muukin funktio kuin nähdä maailmankaikkeuden mahtavin taidespektaakkeli, ja se on nimenomaan tuo todellisuuspako, ja silloin kelpaa muukin kuin (vaikeatajuinen ja) palkittu Tree of Life

Vuoksenmaan 21 tapaa pilata avioliitto on juuri sellainen, millä jaksaa vielä pari raskasta työpäivää ja pienen huutokilpailun jälkikasvun kanssa. Ja kyllä se roskiskaapin siivoaminenkin onnistuu! Elokuvan päähenkilö on Sanna Manner (Armi Toivanen), joka tutkii avioliittoja ja etenkin niiden hajoamista. Hypoteesi on se, että yksiavioisuus ja avioliitto ovat täysin mahdottomia nykymaailmassa. Mukana on mainioita hahmoja, kuten tutkimusassistentii Jouni (Aku Hirviniemi), patologiystävä Aino (Essi Hellén) ja Aleksi (Riku Nieminen), joka on Sannan avioliittotutkimusmateriaalia.

Elokuvan juoni ei ole mitenkään uusi ja ihmeellinen, mutta jotain viehättävää siinä kuitenkin on. Armin kuvaamat avioliittovideot ovat hulvatonta katsottavaa ja jotenkin kiinnostava tapa rakentaa elokuvaa. Voisi hyvin kuvitella, että 21 tapaa pilata avioliitto toimisi myös jonkinlaisena minisarjana - se nimittäin muistutti rakenteeltaan Vuoksenmaan mainiota Klikkaa mua -sarjaa.

Kun elokuvan loputtua tulin kotiin, siis reaalimaailmaan, mieheni kysyi, millainen pätkä oli. Koska halusin pitää todellisuuspakoni vain itselläni, vastasin nopeasti, että Armi Toivasella oli hieno olkalaukku, ja rupesin tyhjentämään astianpesukonetta.

Kuva olkalaukusta Lumi accessories.

2 kommenttia:

  1. Aina kannattaa lukea blogiasi! PS. Onko tuo laukku sinun vai Armin? Ihana!Terv. Liisa K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Kiva kuulla, että saat iloa harvakseltaan tapahtuvasta bloggaamisestani. Jos nyt oikein katsoin, niin Armilla oli tuollainen veska elokuvassa. Merkki on Lumi (siis suomalainen!). Itse omistan samalta merkiltä Supermarket bagin ja käytän sitä joka päivä töissä. Toimii.

      Poista