Eija Hetekivi-Olsson: Tämä ei ole lasten maa

Kävin Tyttären kanssa Tukholmassa heti loman alussa. Matkalukemisena kulki Eija Hetekivi-Olssonin Tämä ei ole lasten maa (2012, suom. 2013), joka kertoo Miirasta, suomalaisesta maahanmuuttajatytöstä Göteborgin lähiössä. 

Jos minun perheeni olisi muuttanut Ruotsiin, kun olin lapsi, elämäni olisi aika varmasti ollut samankaltaista kuin Miiralla. Äiti olisi takuulla siivonnut, isä ollut talonmies, minä ja veljeni olisimme pelanneet selviytymispeliä uudessa ympäristössä. Olisi varmasti pitänyt olla kovempi kuin oikeasti onkaan, polttaa sytkärillä merkki kaikkiin tornitaloihin, joihin jalallaan astuu. Kieli olisi ollut haaste, sen luova käyttäminen kenties epähyväksyttävää. 

Jotenkin olisi vain pitänyt selviytyä ja katkaista kierre, joka ajaisi rappuihin ja juomaan itsetehtyä viiniä. Sen juuri Hetekivi-Olssonin päähenkilö Miira tekee eikä alistu siihen, mikä on ilmeistä. 

Tukholmasta ja erityisesti sen lähiöistä on kuulunut huonoa. Autoa palaa, väki on levotonta, halutaan parannusta - vai vain anarkiaa? Tässäkin mielessä Tämä on lasten maa -romaani on ajankohtainen, vaikka se kertookin 80-luvusta. 

Päivän Tukholman-matkalla emme menneet Tyttären kanssa katsomaan lähiöitä, vaan kiersimme urheilukauppoja (juniorin valinta) ja katsastimme Moderna Museetin (äidin valinta).