keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Jennifer Egan: Sydäntorni


Voiko olla parempaa kesäkirjaa kuin sellainen, jonka vie kahden päivän luku-urakan päätteeksi kaverille terassille? No, Jennifer Eganin Sydäntorni (2006, suom. 2013) on juuri tällainen. 

Millainen Sydäntorni sitten on? Se on goottikauhua dekkaritwistillä, mielettömän hienolla kertojaratkaisulla, superhenkilöhahmoilla, tyrmäävällä dialogilla... (Suokaa anteeksi tämä kamala kielimuoto, nyt on nimittäin kiire!) 

Ei auta, on lähdettävä kiikuttamaan Sydäntornia terassille. Ehkä sieltä tällä kertaa saa roseeviiniä.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Petri Karra: Pakenevat unet

Pikainen googlettaminen paljastaa, että Petri Karran Pakenevat unet -romaanista (2012) on pidetty. Tämän vuoksi joudun käymään omaa lukustrategiaani läpi: missä meni vikaan, kun minä en pitänyt teoksesta? 

1. Teemaltaan Pakenevat unet muistuttaa Markus Nummen Karkkipäivää, jossa lapsi ei saa olla lapsi. Karran kirja kertoo 14-vuotiaasta Nastasta, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, kun äiti hyörii huumepiireissä.
2. Puhekielen merkitseminen on mennyt jotenkin yli. Selvää on, että eteläsuomalaislapset eivät puhu huoliteltua yleiskieltä, mutta jokin raja sentään.  Tuntuu, kuin lukisi litteraatiota jostakin suomen kielen harjoitustyöstä. Vähemmän on enemmän, myös repliikkien merkitsemisessä.
3. Elokuvaleikkaukset lukujen lopuissa kertovat siitä, että Petri Kotwica ohjaa kirjasta elokuvan tulevana syksynä, ainakin etuliepeen mukaan. 

Mistä sitten pidin kirjassa? Ainakin päähenkilö Nastasta, joka on jotenkin ihastuttava teini piirtämisharrastuksineen.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja (avaruustähtitieteen professori - onko muunlaistakin tähtitiedettä kuin avaruus? - ja tieteen popularisoija) on kirjoittanut mielenkiintoisen ja viihdyttävän selviytymispaketin siitä, mitä jokaisen tulisi tietää maailmasta. Teoksen nimi on tietenkin Kaiken käsikirja (2013).

Myönnettäköön, että ilman Kaiken käsikirjaa en tietäisi suhteellisuusteoriasta oikeastaan yhtään mitään enkä kyllä kvanttifysiikastakaan. Valtaoja avaa aiheet hauskasti ja selkeästi. "Yksinkertaistakaa, yksinkertaistakaa", kirjoittaja kehottaakin. Hyvä ohje - koko elämälle ylipäänsä.

Mutta kirjoittaa Valtaoja muustakin kuin fysiikasta. Hän siteeraa kaunokirjailijoita, matkustaa Euroopassa ja istuu välillä tuopilla kollegan kanssa ja saa keskusteluista mietittävää. Humanistin mielestä tämä on käsikirjan parasta antia.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Eija Hetekivi-Olsson: Tämä ei ole lasten maa


Kävin Tyttären kanssa Tukholmassa heti loman alussa. Matkalukemisena kulki Eija Hetekivi-Olssonin Tämä ei ole lasten maa (2012, suom. 2013), joka kertoo Miirasta, suomalaisesta maahanmuuttajatytöstä Göteborgin lähiössä. 

Jos minun perheeni olisi muuttanut Ruotsiin, kun olin lapsi, elämäni olisi aika varmasti ollut samankaltaista kuin Miiralla. Äiti olisi takuulla siivonnut, isä ollut talonmies, minä ja veljeni olisimme pelanneet selviytymispeliä uudessa ympäristössä. Olisi varmasti pitänyt olla kovempi kuin oikeasti onkaan, polttaa sytkärillä merkki kaikkiin tornitaloihin, joihin jalallaan astuu. Kieli olisi ollut haaste, sen luova käyttäminen kenties epähyväksyttävää. 

Jotenkin olisi vain pitänyt selviytyä ja katkaista kierre, joka ajaisi rappuihin ja juomaan itsetehtyä viiniä. Sen juuri Hetekivi-Olssonin päähenkilö Miira tekee eikä alistu siihen, mikä on ilmeistä. 

Tukholmasta ja erityisesti sen lähiöistä on kuulunut huonoa. Autoa palaa, väki on levotonta, halutaan parannusta - vai vain anarkiaa? Tässäkin mielessä Tämä on lasten maa -romaani on ajankohtainen, vaikka se kertookin 80-luvusta. 




Päivän Tukholman-matkalla emme menneet Tyttären kanssa katsomaan lähiöitä, vaan kiersimme urheilukauppoja (juniorin valinta) ja katsastimme Moderna Museetin (äidin valinta).

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Antonio Hill: Kauniit kuolemat


Näin se hurahdus sitten tapahtui, ja nyt ei ole enää mitään. Antonio Hillin kummatkin suomennetut dekkarit on luettu, eikä minulla ole mitään tietoa, milloin kolmas osa ilmestyy. Hieman ehdin jo olla talvella huolissani, tuleeko enää koskaan ikinä milloinkaan uutta dekkarisarjaa, jota voisin ruveta fanittamaan. Odotus palkittiin, ja Kauniit kuolemat (Los Buenos Suicidas, 2012, suom. 2013) lunasti Kuolleiden lelujen kesän kehittämät odotukset.




Héctor Salgado on jälleen vaikeiden asioiden äärellä: ex-vaimo on edelleen kateissa, kosmetiikkafirman työntekijät tekevät itsemurhan yksi toisensa jälkeen, eikä elo teini-ikäisen Guillermo-pojan yksinhuoltajaisänä ole kovin auvoista.

Koukuttavinta ja parasta kahden ensimmäisen osan perusteella on se, että Barcelona vaikuttaa Hillin kirjojen perusteella edelleen kovin vastustamattomalta.