Kun matkustaa Ranskaan, on oiva tilaisuus virittää itsensä oikealle taajuudelle jo lentokoneessa lukemalla nykyranskalaista kirjallisuutta. Tämä vaihtoehto on syytä valita varsinkin silloin, jos vierussä istuu tyyppi, joka tekstailee somessa koko ajan samassa koneessa olevalle kaverilleen ja kuvaa vessajonon ihmisiä ja lähettää niitä eteenpäin.
Anna Gavaldan Lempi ei ole leikin asia (ransk. Billie, 2013, suomennettu tänä vuonna) kertoo sekin kummallisista tyypeistä. Tarina alkaa vuoristorotkosta, jossa Billie-niminen nuori nainen valvoo loukkaantuneen ystävänsä Franckin vierellä kännykkätaajuuksien ulkopuolella. Romaani kerrotaan Billien omintakeisella äänellä, jonka vastaanottajana on tietenkin lukija mutta myös taivaan tähti. Sekä Franck että Billie ovat kumpikin laitapuolen kulkijoita: "Hintinruipelo ja köyhä tyttörukka kaatopaikalta, myönnetään että kuulostaa vähän kornilta mutta minkäs teet..."
Paluumatkan Ferdinand von Schirachiin oli huomattavasti helpompi keskittyä kuin Gavaldaan, kiitos olosuhteiden. Syyllisyys on 15 novellia sisältävä teos. Kaikki tekstit pohjautuvat tositapahtumiin, ja senpä vuoksi tiiviitä novelleja lukiessa onkin aika hyytävä olo. Siteeraan takakantta: "Yhdeksän tavallista puhallinorkesterin muusikkoa tuhoaa tytön elämän, eikä yhdenkään heistä tarvitse sovittaa tekoaan. Koulupoika kidutetaan illuminaattien nimissä lähes kuoliaaksi. Koira nielaisee avaimen, jota liian moni havittelee, ja seurauksena on melkoinen sotku."
Ferdinand von Schirachin Syyllisyys alkaa Aristoteleen sitaatilla: "Asiat ovat niin kuin ovat." Lohdutonta, eikö totta?
Et kertonut, piditkö kokoelmasta?
VastaaPoista