Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaani saa paljon tunteita pintaan, koska se kertoo,"Me olimme Henrin kanssa yhdessä. Emma ei ollut sairas, vallitsi rauha, me puhuimme, meillä oli kaikki tavallisen hyvin, kävimme toimituksen kesäjuhlissa, meillä oli hauskaa, Henri oli hauska, Henri huolehti minusta, kävimme pelaamassa silloin tällöin sulkapalloa, kävimme joskus elokuvissa, tilasimme pizzaa, seurasimme yhdessä tv-sarjoja ja keskustelimme niiden juonenkäänteistä, vihasimme yhdessä presidenttiä, vihasimme yhdessä korruptiota, joimme yhdessä viiniä, Henri kertoi artikkeleista joita oli kirjoittamassa, hankalista haastateltavista, hauskoista haastateltavista, tyhmästä vanhasta valokuvaajasta, älykkäästä nuoresta valokuvaajasta. Tunsin Henrin menot, ajatukset ja toimet, me asuimme yhdessä, me olimme perhe, me olimme samalla puolella, meillä oli jonkinlainen rakkaus."
- millaista on olla vakavasti sairaan lapsen vanhempi
- millaista on, kun koko se elämä, minkä on luullut hallitsevansa, murenee pala palalta
- millaista on elää kumppanin kanssa, jonka kanssa ei ole enää parisuhteessa
- miten jumalattoman raskasta elämä toisinaan on
- millaista on hävitä
- millaista on voittaa
- millaista on jatkaa elämää.
Juuri noin, hienosti sanottu, Päkä. Siis elämää kaikessa raadollisuudessaan ja ihanuudessaan. Minulla kirja odottaa edelleen pinossa - kun ei ehdi enää mitään - toivottavasti kuitenkin pian pääsen aloittamaan. Tiedän jo nyt, että tulen pitämään siitä.
VastaaPoista