Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kumma juttu, että joskus lukee romaania sillä tavalla, että ei tiedä siitä mitään eikä jostain syystä tule googlanneeksi pohjatietoja tai arvosteluita, saati että lukisi takakansitekstin. Näin kävi Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaanin (2005) kanssa. Kun nyt oikein kelailen, en voi käsittää, miten en muka noteerannut kirjasta tehtyä elokuvaakaan. Ehkä se ei koskaan tullut Lakeuksille, mene ja tiedä.

Koska romaanin nimi on Ole luonani aina, sitä pitää aika helposti rakkausromaanina eikä suinkaan scifinä. Sitten kun lukee sata sivua, odottaa koko ajan, milloin rakkaus syttyy - ketkä tässä nyt sitten niin kuin rakastuvat? Kun ensimmäisen kerran tajuaa, että tässä ollaankin jossakin tulevaisuuden sisäoppilaitoksessa eivätkä opiskelijat olekaan ihan tavallisia tyyppejä, lukija, kuten minä, voi tuntea itsensä petetyksi. Niin sitä sitten lukee 394 sivua julmasta, hätkähdyttävästä tulevaisuuden maailmasta, jossa Kathy, Tommy ja Ruth eivät ole kovinkaan paljon kummoisempia kuin tieteen koeputket.

 

We love very much

Aku Louhimies ei ole ihan hetkeen ohjannut elokuvaa, joten odotan Vuosaarta innokkaana.

Koko ajan muttei kuitenkaan

Olen lukenut paljon Cunninghamia ennen ja jälkeen, mutten ole saanut jalostettua ajatuksiani tänne blogiin saakka. Luin ainakin Suzanne Collinsin Nälkäpelin toisen osan (Vihan liekit), josta pidin valtavasti. Sitten luin Carol Shieldsin Pikkuseikkoja, joka on hänen vanhin suomennettu teoksensa. Se oli taattua kirjailijaa - niin viisas ja tarkkanäköinen romaani pienistä asioista, jotka ovat kuitenkin tärkeitä. Sitten luin vielä Marianne Cederwallin Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, joka oli mainio veijaritarina naisista, jotka päättävät kostaa. 

Ehkä luin vielä jotain, mutten muista enkä ainakaan kirjoita siitä.

Niin tietenkin, vanhoja Imageja luin oikein antaumuksella, Jyväskylän suurajoista, kasvisruoasta ja perheväkivallasta. Kaikki elokuva- ja kirja-arvostelut. Hyvä Kalle Kinnunen, Juha Itkonen ja Katja Kallio!

Nyt luen Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, enkä yli sadan sivun jälkeenkään tiedä, kehittyykö kirjasta mitään hienoa. Katellaan.

Micheal Cunningham: Illan tullen

Illan tullen -romaanista on tietenkin jo kaikki sanottu, mutta sanonpa vielä kerran: se on ihana, kerrassaan paras vuonna 2011 lukemistani kirjoista. Miksi Cunninghamin uutukainen sitten on niin järisyttävä?

1. Kielen takia. Cunningham kuvaa keski-ikäistä miestä tarkkanäköisesti, säästelemättä ja herkästi.
2. Pariskunnan takia. Newyorkilaiset Peter ja Rebecca ovat jotenkin sellainen pari, että heidät tekisi mieli ottaa halaukseen ja sanoa: "Pysähdytäänpä hetkeksi ja mietitään - teillä on kaikki hyvin, vaikka välillä tuntuu tyhjältä, mutta niin tuntuu kaikilla muillakin joskus."
3. Mizzyn takia. Mizzy on Rebecan kaunis huithapeli pikkuveli, jonka ilmestyminen Harrisin perheeseen saa aikaan jotakin poikkeuksellista. 
4. Öisen New Yorkin takia. Peter ei saa unta, vaan odottaa, että kello tulee kolme ja saa nousta huuhtelemaan vodkalla unilääkkeen alas kurkustaan. Kuinka ihminen voikaan olla yksin!
5. Tallinnan takia. Luin Cunninghamia mainiossa C'est la Vie -ravintolassa seesemilohta odotellessani. 
5. Seuraavan virkkeen takia: "Ja sitten he näköjään suutelevat."