Lauantaista saakka olen empinyt lähikaupan lihatiskillä. Mitä jos tekisi sittenkin kasvislasagnea? Broileri ei maistunut eilen samalta kuin ennen, ja kadutti, etten kokannut kasviskeittoa. Syy on Johanna Sinisalon Enkelten verta -romaanin (2011). Siinä eletään 2010-luvun loppua ja laaja mehiläiskato vaivaa Yhdysvaltoja. Myös Suomessa koetaan kummia, kun mehiläishoitaja Orvo havaitsee pesäaution. Kun Orvo tuumaa ja etenee asiassaan hitaasti, hänen poikansa Eero toimii pedon vimmalla. Hänen kaksi blogiaan haastavat muita mukaan toimimaan eläinten parhaaksi. Jotkut toimivat, toiset vain provosoituvat.
Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että jos mehiläiset katoavat maailmasta, ihmisillä olisi neljä vuotta elinaikaa jäljellä. Enkelten verta näyttää pelottavan suunnan, johon olemme matkalla. Pitäisi varmasti toimia ja uhrata ajatus omalle liian suurelle hiilijalanjäljelleen. Vähemmällä tulisi taatusti toimeen. Eilen töissä juttelin tulevaisuuden toivojen kanssa Sinisalon uutuuden teemasta ja tulin piirun verran onnellisemmaksi. Suurella osalla heistä on optimistisia ajatuksia ympäristön tilasta. Hyvä niin. Aamulla olo ei kuitenkaan tuntunut enää niin hyvältä kinkkuvoileivän äärellä, kun kävin läpi päivän Ilkkaa ja Hesaria. Yritän nyt kovasti ajatella Tuomas Vimman Raksa-romaania, jotta mieliala kohoaisi, mutta vaikeata se on.
.